13.05.2003
Montarin sillanrakennustyöt alkoivat perustustöillä
Montarin alikulun perustustyöt aloitettiin Nastolassa. Radan
liikennehäiriöiden minimoimiseksi työtä tehtiin ympäri vuorokauden
lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan.
Viikonlopun aikana lyötiin teräsponttiseiniä paalutuskoneella ja
hydraulisilla ponttivasaroilla liki 600 m2. Lisäksi teräsbetonipaaluja
juntattiin maan sisään rakennettavan apusillan perustuksiksi.
Pienellä urakka-alueella oli yhtäaikaa töissä parhaimmillaan 1 paalutuskone, 2 hydraulista ponttivasaraa, 2 kaivinkonetta, 1 kiskopyöräkone, raiteentukemiskone ja sähköasennusvaunu. Kaiken lisäksi raideliikenne oli jommallakummalla raiteella käynnissä.
Työt saatiin tehtyä aikataulussa ja sunnuntaina junalla pääsi taas
normaalisti kulkemaan Lahti-Riihimäki-väliä.
Seuraavaksi kohteessa aloitetaan sillan rakentamistyöt raiteen sivussa sekä
pohjavedenalennus tulevan siltapaikan kohdalla. Lopullisessa vaiheessa silta
siirretään tunkkaamalla oikealle paikalleen radan kohdalle.